sunnuntai 25. elokuuta 2019

Keittiö suunnitelma Autocadilla

Rintamamiestalon keittiö suunnitelma


Kevään alussa tehtii keittiö suunnitelma koulussa Autocadilla. Tein suunnitelman omasta lapsuudenkoti keittiöstä. Se oli vaikeeta, koska kyseessä on rintamamiestalo, joka on vanha, joten keittiö oli vaikea suunnitella vanhojen standartejen mukaan. Keittiö on myös oudon mallinen, ja muotoa ei voi muuttaa, koska mitään seiniä ei voi siirtää. Laitan alhaalle kuvia suunnitelmista.


Pohjapiirros keittiöstä


Aksonometria piirros 




tiistai 20. elokuuta 2019

Saimaan auringonlasku

Golden hour Saimaalla


Joka vuosi meidän sukulaiset kokoontuvat Saimaalla yhteen mökkiin ja viettävät kokonaisen viikonlopun tehden kaikkea hauskaa. Kuten sanotaankin, että kesä on vuoden parasta aikaa ja silloin Saimaakin kukoistaa kauneuttaan. Tänäkin vuonna saimme nähdä Saimaan kauniin auringonlaskun ja mitä suomalaisemmin kuin saunoten ja uiden. 



Tässä kuvassa näkyy kuinka kauniin oranssiksi maailma muuttuu auringonlaskun aikana.

Täydellinen paikka katsoa auringonlaskua.

Hirsisauna jossa seinät täyttyvät hienosti pihkapalloilla ja auringonvalo tuo ne vielä kauniimmin esiin.

Berliinin nähtävyyksiä


Mitä nähtävyyksiä kannattaa käydä katsomassa Berliinissä?


Heinäkuussa kävin äitini kanssa Berliinissä, Saksan pääkaupungissa. Berliini oli kerta kaikkiaan hieno kaupunki. Maan historia tuli hyvin esiin eri puolilla kaupunkia, välillä ehkä vähän liiankin hyvin. Heinäkuussa sää oli Berliinissä lämmintä ja todella kuivaa, mutta meidän reissun aikana oli onneksi aika pilvistä ja pari tippaakin vettäkin tuli jossain kohtaa. Berliinissä on hyvä julkinen liikenne ja busseilla ja ratikoilla pääsee todella hyvin kulkemaan kaupungissa. Tässä alla muutama nähtävyys mitä itse suosittelen, että kannattaa käydä katsomassa jos Berliiniin menee.




Fernsehturmia, eli TV-torni


Brandenburgin portti

Holocaustin muistomerkki

Valtiopäivätalo Reichstagin katolla oleva lasikupoli

Berliini on täynnä hienoja historiallisia rakennuksia, missä arkkitehtuurin käden jälki tulee hienosti esiin.


Valmis kahvila-suunnitelma

              Kahvilan suunnittelu Archicad-ohjelmaa käyttäen Moderni tyylikäs kahvila Toinen vuosi sisustussuunnittelija opiskelijana ...